3.10.2015

Ylioppilas vuosimallia 2015




Heipparallaa! Rupesin tässä kokoamaan postausta kesän 2015 kohokohdista, joista ensimmäinen oli luonnollisesti minun ylioppilasjuhlani, joka tavallaan aloitti kesän. Ajattelin kirjoittavani lyhyen ja ytimekkään tekstin jokaisesta kohokohdasta, mutta lakkiais-tekstille alkoi kertyä sen verran mittaa, että ajattelin, että lakkiaiset on parempi pitää kokonaan omana postauksenaan. Joten tässä on siis teille tarina minun ylioppilasjuhlistani.


Minä en pitänyt ylioppilaaksi pääsemistäni päivänselvänä. Odotin virallisiin tuloksiin saakka ennen kuin uskalsin sanoa, että minusta tulee ylioppilas. Juhlat olivat kuitenkin olleet kovasti esillä puheissa ja ajatuksissa koko kevään ajan ja tunnelma oli hyvin odottava. Isäni sairaus tietysti vaivasi mieltä ja toivoin isäni jaksavan juhliini saakka, sillä isäni odotti kovasti lakkiaisiani sekä siskoni rippijuhlia tulevalta kesältä. Heikosta puhekyvystä huolimatta isä jaksoi vitsailla, että mitäköhän sitä laittaisi juhliin päälle. Sairaus kuitenkin vei voiton kaksi viikkoa ennen lakkiaisia ja suuri elämänmuutos oli edessä juuri ennen juhlia. Välillä kävi mielessä, että onko tässä tilanteessa mitään mieltä pitää koko juhlia, mutta yhteistyöllä ilman sen suurempia paineita juhlat kuitenkin järjestettiin. Vaikka isäni ei jaksanutkaan enää sinnitellä lakkiaisiini saakka ja tunnelma lakkiaisissani oli hieman erilainen kuin lakkiaisissa yleensä, jäi minulle juhlistani hyvä muisto. 


Lakkiaisia edeltävänä päivänä lakkiaisten harjoituksissa ajattelin, että ei tästä tule yhtään mitään, sillä lakituksessa lukiomme lauluryhmä lauloi Haloo Helsingin kappaleen maailman toisella puolen. Laulussa lauletaan ”isä olen täällä maailman toisella puolen”, mikä sai minulla kyyneleet virtaamaan poskiani pitkin ja vei ajatukseni isäni kuolemaan. Tuli tunne, etten pysty istumaan siinä kaikkien ihmisten edessä se suru ja ikävä sisälläni ja kuuntelemaan kyseistä kappaletta. 


Lakkiaisten harjoituksen jälkeistä tunnetta on hyvin vaikea kuvailla yhdellä sanalla. Olin samaan aikaan vihainen, surullinen, raivoissani, peloissani ja paljon muuta. Kaikki nämä tunteet purin raivoamalla siskolleni lakkiaisia edeltävänä iltana. Jälkeenpäin se, että huusin siskolleni, on harmittanut minua. Miksi minun piti raivota siskolleni? Ei varmasti siskollani ollut tuolloin yhtään sen helpompaa. Mutta ehkä meidän siskosten on toisaalta tarkoituskin välillä ottaa yhteen ja päästä purkamaan tuntojamme ja erityisesti tuona iltana se oli minulle erityisen tärkeää. Ehkä siskollani on sen verran temperamenttia, että hän osasi vastaanottaa voimakkaankin tunteenpurkauksen ottamatta siitä erityisemmin itseensä. Palveluksen olen episodista siskolleni velkaa, että ei muuta kuin pikkusiskon tunteenpurkauksia odottelemaan. Pakko kuitenkin sanoa etten ole koskaan kokenut yhtä voimakasta erityisesti negatiivista tunteidenpurkausta, vaikka tunteellinen ihminen olenkin. 


Illalla kuuntelin myös Haloo Helsingin kappaleen useampaan kertaan ja annoin itkun tulla. Lakkiaisaamuna fiilis olikin jo aivan toisenlainen. Oli ihana nähdä juhlien laiton viimeiset vilinät ja itselläni oli ohjelmassa siskon hiustenlaitto, sekä tietysti oma naama ja tukka kuntoon. Edellisillan paha fiilis oli tipotiessään ja pahin jännityskin oli laantunut. Tunsin ehkä ensimmäistä kertaa oikeasti ylpeyttä siitä lakista, jonka kohta lakituksessa saisin päähäni laittaa. Odotin innolla myös omia juhliani, sillä näkisin paljon sukulaisia ja ystäviä sekä saisin nautiskella äidin valmistamista ihanista tarjoiluista. Itse lakitus meni omalta osaltani ihan nappiin. 


Lauluryhmän kappaleen aikana pystyin kuuntelemaan sanoja tällä kertaa herkistymättä ja koko tilaisuuden ajan muutenkin päällimmäisenä tunteena oli surun sijaan ilo, helpotus ja ehkä myös ylpeys. Ehkä sain hyppysellisen isäni valoisuutta, energisyyttä ja iloisuutta tuolta jostain pilvien päältä. Ehkä, en tiedä. Kuvat kertokoot loput tästä yhdestä elämäni merkittävimmistä päivistä. Mutta kuten kuvista varmaan näette, eivät minun juhlani ulospäin näyttäneet sen erilaisemmilta, mutta tarina juhlien takana, jonka juuri teille jaoin, on uskoakseni hyvin paljon erilaisempi verrattuna muihin lakkinsa saaneihin. Mainittakoon vielä, että ilman ulkopuolista apua emme olisi pystyneet järjestämään juhlia yksin ja onnekseni juhlissani olikin mitä mahtavimmat emännät, joille kuuluvat suuret kiitokset ihanista juhlistani unohtamatta upeita tarjoiluita loihtinutta ihanaa äitiäni.


Kaikki välivuositoverit; palatkaa välillä muistelemaan teidän lakkiaisia tai valmistujaisia. Muistelkaa miten hyvältä tuntui juhlia sitä omaa suoritusta ja olla yhden päivän ajan huomion keskipisteenä. Me kaikki oltiin se ansaittu. Muistakaa myös palata ajassa taaksepäin siihen epävarmuuden aikaan, kun kirjoitukset olivat käsillä ja tuntui siltä ettei tästä tule mitään. Tuleekohan minusta ikinä ylioppilasta? Muistakaa tsempata kaikkia siinä tilanteessa tällä hetkellä olevia ja kannustaa heitä eteenpäin omalla esimerkillänne ja omilla tarinoillanne. Jos minä pystyin siihen, niin kyllä pystyt sinäkin.


Toivottavasti tykkäsitte kurkkauksesta mun ylioppilasjuhliin! Nähdään taas pian mm. kesän 2015 kohokohtien parissa! Ciao!

2 kommenttia:

  1. Vau tosi kiva teksti taas kerran!😍 voisitko joskus kertia isäs "tarinan" mihin kuoli yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti! Pidän ehdotuksesi mielessä..

      Poista